Vajaamiehisenäkin kohtuullinen turnaus
24.11.2020 6:54 Uutisointi / D07

Vajaamiehisenäkin kohtuullinen suoritus

Valmennuksen sananen 22.11.2020 pelatussa turnauksessa Sport Gardenissa Turussa 07-Karhulauma kohtasi ensimmäisessä pelissä Rauman Salban.

Peli ja pallonhallinta oli alusta asti Karhuilla kurinalaisen joukkuepelaamisen ansiosta aina 8-2 -johtoon saakka, kunnes kolmannen erän puolivälissä kurinalaisuus höltyi ja Salba iski seuraavat kolme maalia. Peli kuitenkin Karhuille 8-5.

Toiseen otteluun etukäteen kovaksi tiedettyä TPS:ää vastaan saatiin "jobinpostia", koska jo ennestään harvalukuiselta joukkueelta putosi loukkaantumisien vuoksi ensimmäisen pelin jälkeen kaksi pelaajaa pois. Toinen peli vedettiin 10:llä kenttäpelaajalla TPS:n kolmea täyttä kentällistä vastaan. Tappio 9-2 ei anna täyttä kuvaa kaikista tapahtumista; TPS:llä onnistui lähes kaikki, mutta Karhuilla ei niinkään. Lisäksi TPS:n maalivahti pelasi loisto-ottelun. Myönnettävä on kuitenkin, että TPS oli joukkueena pirteämmällä jalalla liikkeellä. Kaiken kaikkiaan taas opittiin lisää ja saatiin hyviä kokemuksia.

Tässä valmennuksen tiivistys turnauksen kulusta. Seuraavaan turnaukseen lähdetään 5.12.2020 ja paikkana Leaf Areena, Turku.


   
Lisää uutisia
E10 Wild
«  Tammikuu   »